Näitä näitä. Islannin säitä.

Sisko ja serkku on täällä kyläilemässä.
Islannissa.
Maassa, missä sää jaksaa aina puhuttaa.
Ainakin ulkomaisia vierailijoita.

Tuuli.
On täällä aina läsnä.
En olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut
mutta siihen tottuu.
Ehkä sitä kasvattaa paksumman nahkan.
Tai oppii vaan pukeutumaan oikein.
Samapa tuo.
Kunhan ei palele.

Piti viedä vierailijat reissuun.
Laivalla saarelle.
Mutta tuuli tuli taas.
Ja taidetaan jättää menemättä.
Ei taida laivat seilata.
Enää takaisinpäin.
Kun tuuli lähentelee kahtakymmentä.
Metriä siis.
Sekunnissa.

Jospa me vain.
Kierretään näitä tuttuja.
Putouksia.
Ja Geysireitä.
Kurkataan pari kraateria.
Ja kuvataan jäätikköä.
Innostutaan niistä.
Aina uudelleen.
Vaikka ne on jo monesti nähty.

Katsotaan eri silmin.
Lasten silmin.
Sen yksivuotiaan,
joka hihkuu onnesta,
kun pääsee rattaista kävelemään
ostoskeskuksen käytävää.
Näkee joka askeleella
Ihmeitä.

Tai sen nelivuotiaan.
Joka miettii syntyjä syviä.
Kaiken mahdollisen tarkoitusta.
Miksi linnut lentää
tai mistä tuuli tulee?

Niiden silmissä.
Joka päivä.
tavallinenkin.
Täynnä uutta ja ihmeellistä.